Joulukuun runo
Yöllä jalkamme
osuivat vierekkäin
sattumalta
muistelivat menneitä
kevyitä aikoja,
puhuivat ilmoista,
maailman asioista,
epäilivät, että näistä
viimeisistä peninkulmista
tulisi vaikeammat.
Niitä varten pitää
kerätä voimia, arvelivat
ja nukahtivat vierekkäin
samaan haukotukseen.
Elsa Tolmunen-Nikander
(Haviseva lehväkatos,
Samuli Parosen seura 2011)
Lokakuun runo
Sinulta
siellä kaukana
hirmumyrsky vei kaiken
minä täällä
märisen
syyssateen
täplittämää
vastapestyä ikkunaani
sinä mietit
millä vatsasi
tänään täytät
minä pähkäilen
millaista suklaata
tänään ostaisin
sinä rakennat
läheistesi kera
uutta elämää
raunioille
minä näen vain
oman napani
enkä osaa
edes hävetä
Lea Halonen
Syyskuun runo
Kiikkuu keikkuu pikku jolla
nautiskellen istun siinä
veden pintaa tuijotellen
aivojani lepuuttelen
Surffaa ylös alas aallon harjanteen
pieni punainen pipo
kiemurelee varjo ongenvavan
kisaavat ne keskenään
Haukotella alan
Kala kurkkaa, nauraa mulle
iskee silmää, niin mä luulen
tässä pyrstön roiskeet sulle
Istun vain ja uitan pipoo
on niin hyvä olla
Onni sydänjuuriani hipoo
Arja Hesenius-Pihlaja
Kuukauden runo: Heinäkuu 2019
Huhtikuun runo
Jokin uusi ilo on syntymässä.
Jokin joka on ollut piilossa pitkään.
Vain häivähdys ikkunani takana,
koputtaa se jo ovella.
En vielä kutsu sisään.
Olen maaperä uudelle sadolle.
Kypsyköön se rauhassa.
Minulla ei ole mihinkään kiire.
Seija Mäenpää
Maaliskuun runo
Tuumailija
Harmaa ihminen
harmaalla kivellä
miettii syntyjä syviä
lehtien elämänohjeita
”että tartu hetkeen
ja elä onneasi”
Harmaa ihminen istuu
ja itsekseen tuumailee
miten hetkeen tartutaan
ohihan se porhaltaa
Alkaa kiven viileys
siirtyä istujan lihaan
Ylös noustessaan oivaltaa
onni on, että jalat
ahterin lämpimään kantaa
Päivikki Iivari
Helmikuun runo
Vaikene
mustene
pimene
aamu
Yhteenotto ohi, pilvien kolistelu
Valjakko kiitää
Varas vie, päivä itkee
Hevosen hampaat
jauhavat valoa
Maija Ahlqvist
Tammikuun runo
Tässä viisautta uuteen vuoteen!
Vuoden ensimmäinen kuukauden runo:
Oi, olenko itseni näköinen
minä, peilikuvani äärellä
takaisin tuijottava vanha pieru
kärttyisen näköinen ukko
puoliksi kadonnut tukka
pakkasen punoittama nokka
silmillä, pullonpohjalasien takana
harmaa katse
jossa pieni viiru kujeilua
On sillä otsaa!
Yhäti itseään tuijottaa
kaiketi onneaan yrittää ymmärtää
niin, ja elämää
Mauri Laakkonen
Runovaari
Jaa tämä sivu